Aamulla heräsin kello 7:20, kello perhana ei taaskaan soinut ja sitten olikin jo taas enempi ja vähempi kiirus. Pikkuneiti ylös, aamupalaa, hampipesua, vaatetta, äläkä nyt sottaa sitä uutta paitaa jogurttiin, tyylillä...

Autoon, vilkaisu kelloon ja pieni hampaankiristys, kiire on taas... Ajomatka neitin kerhoon kestää ruuhka-aikaan n. 10-15 minuuttia ja tänä aamuna meni matkaan noin 10 minuuttia. Siinä köröttelimme jo viime metrejä, kun silmiini osuu tien pientareella tepsuttava karvainen lurjus.

Siinä se menee, vaaleanharmaa karvaturri, taitaa olla karannut koira, tuumaan ja lähestyn tuota lurjusta autollani. Haluan vielä nähdä koiran tarkemmin ja kun vilkaisen eläintä uudelleen, niin mitä ihmettä?? Kelju kojoottihan se siinä löntystää, aamuruuhkan keskellä, vilkkaasti liikennöidyn kuusikaistaisen tien pientareella ja katsoo minua laiskasti silmiin.

Minä kyllä hieraisen silmiäni siinä vaiheessa uudestaan, sillä en ole uskoa näkemääni, mutta uskottava se nyt vaan on, kojootti keskellä kaupunkia.

Takapeilistä vilkaistuani kojootti livahtaa jo puiden lomaan, asuma-alueelle. Mieleeni tulvahtaa syvä huoli tuota villiä eläintä kohtaan, ja huokaisen syvään. Minne raukkaparka joudutkaan, kun aamutuimaan lähdit kaupunkiin seikkailemaan.... Toivon, että löydät pian takaisin luontoon, kelju kojootti!

Nimimerkillä: kojootti vaivaat mieltäni tämän päivää...