Mikähän se minuunkin taas oikein iski? Jonkin sortin keväinen riehaantuminen, totaalinen tylsistyminen, kotiäidin irtiotto vai mikä, mutta nyt tämä 36-vee mamma istuu joka keskiviikko-ilta (6-10pm) collegessa, kakskymppisten taiteilijasielujen, tulevien graafisten suunnittelijoiden, professionaali-valokuvaajien sun muiden fiksujen ihmisten keskellä.

Kurssilla oli eksynyt jopa tunnetun TV-sarjan castaaja, johtuen siitä, että Amerikassa on käsikirjoittajien lakko, joten tämäkin täti löysi tiensä ihan tavalliseen community collegeen. Niin että arvatenkin, suomalaisella itsetunnolla varustettu mamma tunsi olonsa vähintäänkin mitättömäksi...

Juu-u, saas nähdä, mitä tälle blondille jää tästä kurssista kätteen? Kunhan nyt oppisin edes käyttämään Macintoshia. Blondina teki jo tuskaa löytää virtanäppäin, joka oli upeasti ja futuristisesti piilotettu näytön etupaneliin, bravo!

Ja opettajakin oli niin vauhdikasta tyyppiä, että hyvä kuin itse pysyi omissa jutuisssan mukana, kun sanoja tuli ulos suusta niin paljon, että meni kaverilla ittelläänkin jo välillä kieli solmuun... Lupaavaa siis tältäkin osin.

Ja mistähän oli sekin harhakuvitelma päähäni pälkähtänyt, että käyn nuo neljä tuntia viikossa kurssilla ja that's it! Mutta halojata halloo, omalla ajallakin tehdään projekteja ja ensi viikoksikin on näpsittävä 22 valokuvaa (ja tietty meikäläisen tapauksessahan kaiken pitää olla just perfect, eli viikonlopun varmaan kiroilen kamerani kanssa tuolla pusikoissa ja ties missä) opettajan määräämistä kohteista ja tietyllä tavalla kuvattuna...

Että taitaapi miehellekin nyt langeta väkisinkin vähän tätä lastenhoitopuolta, mamma on nimittäin hivenen busyna tästä etiäpäin...

Jippii jahuu, edessä kuusitoista viikkoa tietokoneen kanssa tappelua ja hampaan kiristystä. Jess, tätähän mä kaipasinkin, rentouttavaa omaa aikaa, totta tosiaan...