Jaa niin mitä? Ensimmäisiä kertoja ruokakaupassa näitä tötteröitä nähdessäni kummastelin, että miltähän ne nämäkin pullaset mahtavat maistua, pakkaus ainakin näytti vähintäänkin epämääräiseltä...

Vaan eipä mennyt aikaakaan, kun ystävättäreni luona sain nenäni eteen juuri kyseisiä cinnamon rolleja... Ja ennakkoluuloistani huolimatta makoisia olivat!

Nyt on sitten tämäkin mamma alkanut näihin pullaputkiloihin kiintyä ja yhä useammin jää Walmartin reissulta käteen Pillsburyn pullarulla. Eikä kyseessä olekaan pelkkä pullarulla, vaan pullarulla ja kuorrutus kanssa, sillä pitäähän sitä olla, sokerimössöä pullan päällä, ei tuu muuten mittään...

Ja sitten vaan pullat ulos pötkylästä (yleensä pienen hihkaisun tahdittamana, nimittäin päästääpi melkoisen pamauksen, kun pakkaus on paineen alla ja poksahtaa aika ärjysti auki), icingit syrjään, pullat pellille ja eikun uuniin!

Ja sitten uunista ulos ja kun ihanuudet ovat jäähtyneet, päälle sipaistaan maun mukaan (meillä yleensä melkoisen runsahasti...) pötkylän mukana tulevaa icingia, eli makeaa ja suussa sulavaa (ja luultavasti erittäin lihottavaa) sokerimössöä... Njami!

Ja kyllä vaan maistuu...

Siis hyvästi laihdutushaaveet ja eläköön makoisa elämä!

1246156.jpg

Hassun näköinen pullarulla...

1239213.jpg

Vaan niin on hyvää, ettei sanotuksi saa-aaa....