Tämä viikonloppu on hurahtanut tässä kotosalla ja päätinpä tänään paistaa suolaisen piiraan perheen iloksi :-)

 

Helppo kinkku-paprikapiiras

 

Pohja: (pohjan ohje löytyi Hannan keittiöstä...)

3,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl leseitä (käytin kaurasuurimoita)

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

n. 50 g sulatettua, juoksevaa rasvaa

Sekoita astiassa kuivat ainekset ja lisää sulatettu rasva sekä maito. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele taikina tasaiseksi ja reunoja myöten voideltuun uunivuokaan.

Täyte:

1 paprika

n. 150-200 g kinkkua / kinkkuleikkelettä

1 keskikokoinen sipuli

n. 50 g sinihomejuustoa pienittynä (tämän voi jättää myös pois)

ripaus suolaa

maustepippuria

basilikaa

korianteria

oreganoa

Munamaito:

2 dl maitoa

2 munaa

2dl juustoraastetta

(ripaus suolaa)

Kuutioi kasvikset ja kinkku (+ sinihomejuusto). Kuullota paprika- ja sipulikuutioita tilkassa oliiviöljyä ja lisää loppuvaiheessa mausteet ja kinkkukuutiot. Kaada seos (sekä kuutioitu sinihomejuusto) uunivuokaan.

Valmista munamaito erillisessä astiassa, lisää juustoraste munamaidon sekaan. Munamaito kaadetaan kasvis-kinkkuseoksen päälle vuokaan ja sitten vain uuniin muhimaan.

Paistetaan 200 asteessa n. 30 minuuttia, tai niin kauan kuin pinta näyttää kauniin kullankeltaiselta.

Sitten piirakka uunista ja herkuttelemaan!

1265264.jpg

Olisinpa saanut tuoksunkin siirrettyä kuvan mukana, basilika toi nimittäin kivan aromin tälle namilta maistuvalle suolapalalle :-)