Pakko se on uskoa, että helmikuussa mennään ja laskiaistiistaissa.

Vaikka näillä tienoilla ei ole lumesta eikä laskiaisen riemuista pulkalla laskuineen kaikkineen tietoakaan, päätin eilen kuiteskin leipoa laskiaispullia, ihan vain kuumeista neitiä piristääkseni.

Noh, hermohan siinä meinasi jo väliin mennä, kun toipilaana olemiseen kyllästynyt pikkuneitimme pyöri jaloissani ja availi väliin sokeripurkkia, väliin jauhopurkkia ja ryöväsi pullataikinaakin suoraan taikinakulhosta minkä ennätti.

Kun myöhemmin astelin olohuoneeseen, oli näky komea. Jauholaikkuja joka puolella ja taikinaakin oli pienissä sormissa kantautunut neidin pieneen nojatuoliin. Phiuh!

Mutta pullat sain sentään leivottua ja hyvin tekivät kauppansa.

Onneksi sentään jäi pullia täksikin päiväksi, sillä tässä sitä ollaan kotosalla koko komppania, kaikki enempi tai vähempi köhäisinä ja kuumeisina...

Tässä pikaisesti ohjetta vielä noista pullasista, tein kananmunattoman pullataikinan. Ohje on äidiltäni.

 

Pullataikina:

n. 1 l vehnäjauhoja (minulla kului jauhoja runsaammin, kun jauhot ovat täällä niin hienojakoisia)

1 dl sokeria

5 dl maitoa

1 tl suolaa

50 g rasvaa

1 pss kuivahiivaa (täällä on helpommin kuivahiivaa saatavilla, siksi käytän aina kuivahiivaa)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Mittaa jauhot ja muut kuivat ainekset. Lisää jauhoihin kuivahiiva. Lisää kuivat ainekset maitoon ja alusta taikinaa ensin kauhalla. Älä mittaa heti kaikkia jauhoja, vaan lisää jauhot hiljakseen taikinaan, vaivaa taikinaa loppuvaiheessa käsin. Loppuvaiheessa alustusta lisätään joukkoon vielä sulatettu rasva ja jauhoja. Jauhomäärä on sopiva, kun taikina irtoaa sormista ja kulhon reunoilta. Huom! Älä tee taikinasta liian kovaa, tuolloin pullista tulee liian sitkoja.

Anna taikinan kohota liinan alla noin kaksinkertaiseksi. Ota taikina alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Anna sen jälkeen vielä kohota liinan alla noin 10 minuuttia.

Ota taikinaa kulhosta ja osittele haluamasi kokoisiin palasiin ja pyöritä pullat kämmenen alla (älä jauhota alustaa liikaa, tai pullat on vaikea pyörittää muotoonsa).

Laita pullat kohoamaan liinan alle pellille ja kun ovat kohonneet, voitele munalla ja lisää päälle raesokeria. (Itse lisäsin vielä kaapista löytämiäni Halloweenista jääneitä nonparelleja).

Paista uunissa n. 225 asteessa kymmenisen minuuttia tai kun pinta kullankeltainen. Jos pullat ovat kohonneet liikaa, paista kuumemmassa, jos pullat ova kohonneet liian vähän, paista viileämmässä.

Ota pullat uunista ja anna jäähtyä.

Lisää jäähtyneiden, halkaistujen pullien väliin hilloa (itse käytin vadelmahilloa) sekä kermavaahtoa.

Löysinpä vielä kaapin kätköistä pieniä vaahtokarkkejakin, joita lisäsin pullan reunoille kermavaahdon sekaan.

Meidän pikkuneiti on ihan hulluna vaahtokarkkeihin ja kylläpä pullaset taas maistuivat!

MUKAVAA LASKIAISTIISTAITA KAIKILLE!!!

1269131.jpg