Kuvankäsittelykurssillamme on kevään aikana 3-4 projektia, joista ensimmäisen aiheena oli:

Omakuva, toteutettuna siten, ettei mukana ole kuvia ihmisistä tai eläimistä.

Omakuvan piti tuoda esille jotain osaa elämästä, kuten: harrastukset, päivän kulku, kiinnostuksen kohteet, tunnetilat tms.

---------------------------------------------------------------------------------

1335895.jpg

Halusin omakuvallani tuoda esille supisuomalaisuuteni ja suuren rakkauden kotimaatani kohtaan. Kaipuun sinne hiljaisuuteen, kauniiseen luontoon ja kesämökin syleilyyn...

Halusin tuoda esille toisaalta myös sen, että asustamme jo kahdeksatta vuotta täällä kuumassa ja kaukaisessaTeksasissa, suuren suuressa Ameriikassa...

Ja niinpä liitin mukaan tähän sivuillenikin muotoileman Teksas-aiheisen postikortintapaisen...

Omakuvaan valitsin myös toisen tekemäni postikortin tapaisen New Yorkista, sillä New York on yksi mielenkiintoisimmista kaupunkikohteista, ainakin tälle mammalle!

Päivänkakkaroita vilisee kuvassa runsaasti, sillä tämä mamma tykkää noista ihanista suomalaisista luonnonkukista hirmusti :-)

Lindforsin Iittalalle suunnittelema teekuppi on kuvassa kuin keskipisteenä ja onkin mielestäni yksi kauneimmista suomalaisista design-esineistä.

Niin ja tietty kupissa lempiteetäni, Karibian aurinkoa, jonne tunnen aina kaipaavani...

Kupin alla mamman mielestä ne kauneimmat kodistamme löytyvät kuvakirjat niin Suomesta, Teksasista kuin koko Ammeriikan Yhdysvalloista.

Taustana tälle ns. kollaasille on läjä postikortin takaosia, joita olemme itse toisillemme lähetelleet, tai joita olemme saaneet sukulaisilta ja ystäviltä sieltä sun täältä...

Ja jos oikein tarkkaan tiiraa (ei kyllä taida näkyä, vaikka kuin tiiraisi), on kuvassa myös yksi lempilausahdukseni:

The world is a book

and those who do not travel

read only a page

- Saint Augustine -

Niin osuva ja paljonpuhuva sanonta, että minuun on ainakin tehnyt vaikutuksen ja sillä tämä pieni paperinpalanen roikkuu meillä jääkaapin ovessa, ikäänkuin muistuttamassa, että kyllä se vaan kannattaa, aina väliin matkustaa... :-)

Kommentoidakin kyllä saa ihan vapaasti, jos tulee jotain ideoita, kuinka tätä ns.omakuvaa voisi vielä parannella tai jos joku näyttää hullulta...

Itse olen helpottunut, että sain vihdoin tämän projektin kasaan, kun alkoi tuo ohjelma jo kenkkuilemaan loppuillasta ja tuntui, että saankohan tästä mitään aikaiseksi.

Noh, vielä on edessä tulostus, joka toivon mukaan ei tuo enää lisäylläreitä...