Sateetkin ovat hiljalleen siirtyneet tuonnemmaksi ja eilen pääsimme jo pienelle maakuntaretkelle Ähtärin suuntaan.

Pikkuneiti oli vähintäänkin innoissaan ja pakkasi matkaan mukaan käsilaukkua, kiikaria ja jos sun millaista matkalukemista.

Ja niin lähdimme matkaan, kohti mesikämmenien maailmaa.

Äitikin tunnustautuu heti innokkaaksi eläinten bongaajaksi ja valokuvaajaksi ja muuteskin eläinrakkaaksi höperöksi, joten mukava päivä oli myös mammalla tiedossa, etenkin kun matkassa mukana olivat myös mummi ja ukki, jotka ottivat omalta osaltaan osaa myös pikkuneidin perään katsomisessa.

Vaikka ilma ei ollut sateinen, oli keli kuitenkin varsin kolea ja vähän mietimme hiljaa mielissämme, että näinköhän kaikki eläimet uskaltautuvat esille.

Mutta suotta huolehdimme, sillä ovathan Pohjolan eläimet tottuneet kylmään, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Kuten ensimmäisten joukossa ihailemamme lumileopardi, joka värjötteli koppinsa ovensuussa...

Lumileopardiko kylmissään Suomen suvessa...?

Visentit haisivat neidin mukaan vähän liiaksi kakalle, mutta minua ne muistuttivat suurempikokoisista sukulaisistaan biisoneista, joita meidänkin kotikulmilla laiduntaa päivittäin useita kymmeniä...

Tämä villisika oli elementissään kuralätäkössä ja sai aikaan melkoisia naurunröhäköitä ihmisissä. Minusta tuo hauska possuntapainen taas kurassa sikaillessaan ja rypiessään muistutti suuresti kaukaista serkkuaan... öh... ihmistä...???

Tunturipöllön uljas olemus ja terävä katse naulitsi kamerani kiinni lasia vasten pidemmäksikin aikaa...

Kissahöppänäksi tunnustautuvana ilvekset ovat ihastuttaneet minua aina suuresti!!!

Kun ovat niin leikkisiäkin... :-)

Hirvet, nuo ylväät metsien sarvipäät ovat aina yhtä rujoja, mutta komeita otuksia...

Supikoirat haistelivat ihmisten hajuja ja piiloutuivat syvemmälle heinikkoon...

Sudet olivat jotenkin levottomia...

Ja tuijottelivat meitä ihmisiä korvat luimussa...

Liekö syynä olleet nämä kaksi pikkuhukkaa ja heidän neljä sisarustaan... Luulenpa niin...

Mutta tätä kaveria ei stressannut mikään. Siinä tuo istui autuaana ja odotteli maistuvia makupaloja, nimittäin maukkaita ja iloisen punaisia tomaatteja eläintenhoitajalta tipahteleviksi...

Ja nämä ne saivat pikkuneidinkin huutamaan ihastuneesti ja ukinkin seisahtumaan pidemmäksi aikaa...

Niin on lutuisia nämä laiskan letkeät karhuherrat...

Siinä vierähti tunti jos parikin eläintarhan siimeksissä. Ja sitten oli aika jatkaa matkaa ja sanoa hei heit niin karhuille, susille, hirville kuin muillekin metsän otuksille...

-----------------------------------------------------------------------------

Maakuntamatkamme ei toki siihen päättynyt. Mummi ja ukki olivat salaa päättäneet, että matkaamme edelleen kohti Tuuria ja siellä oli äipälläkin pää pyörällä, kun ihmiset juoksivat suu vaahdossa tarjousten perässä Tuurin kyläkaupassa.

Ja myönnetään, matkaan tarttui jotain itselläkin. Ainakin muutama Lumi-sarjan puuttuva katelautanen ja pari uutta muumi-kahvilusikkaa. Marimekon tarjouspöydässäkin pörräsin, vaan en arvannut mitään ostaa, kun Marimekkoa taitaa kuitenniin saada halvemmalla rapakon takaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin...

Kiva päivä oli kaiken kaikkiaan ja kun iltakahdeksalta ajoimme mummilaan, oli koko sakki enempi tai vähempi sippinä.

Uni maistui makiasti ja mielen täyttivät kivat muistot pieneltä retkeltämme.