On parempia päiviä ja sitten on niitä päiviä...

Kun tuntuu oikeasti siltä, että olisi ollut parempi pysyä pedissä koko päivä.

Niinkuin eilen...

----------------------------------------------------------------------------------

Aamu alkoi kuuden maissa, kun pikkuneiti päätti herätä aikaisin ja ravisteli äippääkin hereille
pirteänä kuin pääskynen (toisin oli huonosti nukutun yön jälkeinen olotila äippämuorilla...)

Siinä sitten pyöritin käsissäni postissa saapuneita uusia (tai väliaikaisia) rillukoitani. Yhdysvalloista ostettuja sellaisia, jotka mieheni laittoi ystävien mukana minulle tulemaan.

Ja tosiaan väliaikaiset siinä mielessä, että linssin istutuksessa oli tullut ongelmia ja sanka oli pingoittuneena toisen linssin kohdalta. Vaarana se, että linssi voi irrota, jos huonosti käy. Eli minua odottaa sikäläisellä optikolla vielä samanlaiset silmälasit (sentään samaan hintaan).

Tässä nyt vaan ilmeni toinenkin pulma, sillä...

SILMÄLASIEN ULKOINEN OLEMUS VÄHÄN YLLÄTTI. Tämäkin vielä, huomasin ajattelevani ja katselin rillukoitani, joiden linssin paksuus lähenteli pullonpohjia ja linssitkin oli upotettu kehyksiin vähintäänkin hassusti.

Niinpä päätin lähteä kaupungille, käydä täkäläisellä optikolla ja kysäistä, josko näille linsseille voisi tehdä jotain. Ja niin sitten hyrryytin kaupunkiin, auto parkkiin ja eikun menoksi.

Mutta LAUKKUNI PÄÄTTI SANOA YHTEISTYÖSOPPARIN IRTI ja hihna katkeaa autosta noustessani. Oli siinä ihmettä kerrakseen, kun laukun hihna repsotti kappaleina jalkakäytävällä.

Kuinka ollakaan, tätini oli parkkeerannut oman autonsa seuraavaan parkkiruutuun, vilkutteli minulle iloisesti ja lopulta todisti huonoa onneani niin rillukoiden kuin laukkunikin suhteen. Ja hän keksi heti ratkaisun käsilaukkuongelmaani. Avainrenksusta yksi lenkki metallisen laukkuhihnan toiseen päähän ja eikun menoksi. Komia oli kuulkaa ilmestys...

Sitten optikolle. Alemyynnin kautta, tätini kanssa tosin... Löysinpä heti mieleisen topin, hinta vain 5 euroa ja heti sovittamaan. Kokokin näytti olevan just ok, tai niinhän luulin. Huomasin pian kiskovani tuskan ilme kasvoilla toppia päälleni ja kun se oli asettunut paikoilleen SAATOIN TODETA SOVITTAVANI MAKKARANKUORTA.

Siis ei onnistu shoppailu. Siis optikolle. Siellä tiedustelin, josko laseista saataisiin peliä. VAAN EI TULE PELIÄ NÄISTÄ RILLUKOISTA! Ja johan on omituisesti toteutettu linssiratkaisu. Ja istutukset ihan pyllyllään (ihanks tosi?) ja voi ja voi ja ei ja ei.... Uudet linssit on ainoa toivo. Mutta hei, onhan minulla nyt kahdet tyylikkäät kehykset, johan passaa!

Kun soitan miehelleni ja totean, ettei rillukoiden toteutus ole onnistunut, ja asiantuntijatkin ovat sitä mieltä (perustelut pitää nääs aina olla, tarkka mies tämä minun mieheni ...) PÄÄDYMME MIEHENI KANSSA KIIVAASEEN SANAHARKKAAN ja siinä sitten lenteli lastunpätkiä suuntaan jos toiseen. Lopulta päädymme siihen, että mies käy neuvottelemassa sikäläisellä optikolla (jossa ne toisetkin rillukat vielä odottavat, voi ei!) jonkun ratkaisun tähän pulmaan.

Puhelinkeskustelusta ja rilllukoista harmistuneena HUOMAAN TIUSKIVANI MUILLEKIN PERHEENJÄSENILLE JA GRILLATTAVAKSI MENEVÄT TOMAATITKIN ON JOKU PUUPÄÄ LEIKANNUT PÄIN HONKIA! Siis nehän piti puolittaa, kele, eikä leikata pieniksi paloiksi!

Siinä kailotin mielipidettäni ilmoille sillä volyymillä, että taatusti sen kuulivat naapurissakin ja jonkun ajan kuluttua tuosta tiuskinnasta tunsin itseni eri fiksuksi!

----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta jos päivänkulku ei oikein meinannut ottaa onnistuakseen näiltä osin, niin sentään jotain hyvääkin eilisillassa.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lämmintä ja vesi liplatti varpaideni välissä.

Ja illansuussa päätimme vielä pikkuneidin kanssa paahtaa vaahtokarkkeja. Neidin ehdottomia Ameriikan herkkuja nämä marshmellowit ja nyt ekaa kertaa niitä paahdoimme.

Maistuivat!

Ja rauhoittivat.... Tyttären ohella myös äkäistä äippää...