Viime perjantaina suuntasimme aikuisseurueella kohti Pori Jazzia, jossa pääesiintyjänä oli yksi ehdoton suosikkimme, kitaravirtuoosi Carlos Santana.

Yllätyimme iloisesti aurinkoisesta ja lämpimästä kesäsäästä, joka Porissa meitä odotti, sekä suunnattoman suuresta yleisömenestyksestä. Kirjurinluoto oli ääriään myöten täynnä picnic-peittoja ja ihmisiä picnic-herkkuineen.

Saavuimme paikalle joskus klo 17 tienoilla ja tuolloin luoto oli jo tupaten täynnä iloisia seurueita, sillä Santana oli kerännyt Kirjurinluotoon perjantaina n. 30 000 kävijää.

1759465.jpg

Sopu sijaa antaa periaatteella sinne kaikki kuitenkin kivasti mahtuivat musiikkia kuuntelemaan ja picnic-herkkujaan syömään, jotkut hivenen enempi virvokkeita nauttineina, jotkut enempi musiikin kuunteluun keskittyen.

Meidän seurueemme herkutteli ensin maistuvia kolmioleipiä oman suosikkiviinini Lambruscon tahdittamana ja kun Santana aloitti esiintymisen, suuntasimme kohti esiintymislavaa, tosin aivan lähelle oli mahdoton päästä, sen verran suuri oli ihmispaljous.

Mutta ihana oli fiilis Porissa ja kyllä Santana osaa! Vaikka miehellä on jo ikää 61-vuotta, hän osaa edelleen ottaa yleisönsä ja tarjota mahtavan jammailufiiliksen monenikäisille kuuntelijoilleen.

Päivästä Kirjurinluodolla jäi tosi hyvä jäi fiilis ja kun yöllä ajelimme kohti lomanviettopaikkaamme, jammailimme mieheni kanssa kuulemiamme biisejä pitkään yöhön.

1759469.jpg

Carlos Santana fiilistelee...