Kesälomamme on koostunut pitkälti leppoisista päivistä ja liian suunnittelun välttämisestä. Periaatteella, tehdään lomalla sitä, mistä nautitaan, ilman suurempia aikataulupaineita tai odotuksia.

Ja tässä yhtenä päivänä, ja juuri tuolla periaatteella päätimme pikkuneidin kanssa lähteä pienelle maaseutukierrokselle ja koska isäni vanhalla kotipaikkakunnalla oli maaseutupäivät, ajelimme tuon aurinkoisen päivän rauhallisissa maalaismaisemissa.

Kävimme makoisalla kalakeitolla vanhassa kyläkoulussa, ihmettelemimme vanhoja Arabian astioita astia-näyttelyssä, kävimme pihakirpparilla maalaismiljöössä (mukaan tarttui useampikin kiva kirja), kävimme tutustumassa vanhoihin seurojen taloihin ja mikä neidille parasta, kävimme myös pienellä tilalla, jossa oli mahdollisuus tutustua erilaisiin pieniin kotieläimiin.

Tilan omistajat olivat muuttaneet Helsingistä maaseudulle ja perheen äiti kertoi, ettei tätä ratkaisua ole tarvinnut katua päivääkään.

Sen huomasi myös perheen lapsista, jotka kirmasivat pihamaalla paljain jaloin ja pitivät huolta niin ponista, hepoista, kaneista, tipusista, karitsoista kuin leppoisia kesäpäiviä viettävästä kisulistakin.

1732325.jpg

Pieni kaninpoikanen oli hivenen peloissaan pikkuneitimme sylissä, mutta rauhoittui pian ja oli kovin suloinen otus tämäkin.

1754375.jpg

Mummin sykyssä, pupu omassa sykyssä. Voi kun ne pikkupupuset on NI-I-IIN ihania!

1732336.jpg

Pienet karitsat olivat kiinnostuneita pikkuneidistämme ja määkivät niin maan perusteellisesti.

1732333.jpg

Tämä maatiaiskissa vietteli aurinkoista kissanpäivää ja oli kyllä niin onnellisen näköinen tapaus,että...

1732339.jpg

Valpas kanaemo suojeli kahta poikastaan tarkoin silmin, mutta lopulta toinen poikasista uskaltautui emon siipien suojasta kurkkimaan, mitä ulkona oikein tapahtuu.

1732341.jpg

Lopuksi kävimme vielä ihailemassa isäni kotitilan lähellä sijaitsevaa valtavaa petäjää, jota pikkuneitimme päätti sitten halia ihan kunnolla. Jonkin sortin terapiamuotohan se tämäkin jo lie tänä päivänä.