... On olo usein ahdistunut.

... Ja onneton.

... Kun ei voi auttaa.

... Vain seurata sivusta.

... Ja toivoa parasta.

... Odottaa parempia aikoja.

... Parasta hoitoa.

... Jotain ratkaisua.

... Todellista apua!

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Halusin nyt kirjoittaa tästä aiheesta, sillä äidilläni on tässä taannoin todettu vakava sydänvika (vuosien ja vuosien oireilun jälkeen...)

Tässä sitä nyt sitten odotellaan, tulevaa perjantaita, niin toivon- kuin pelonsekaisinkin tuntein.

Nimittäin tulevana perjantaina äidilläni on edessään suurella todennäköisyydellä joko pallolaajennus tai passitus isompaan sairaalaan ja edelleen ohitusleikkaukseen.

Äitini itse toivoo sinnikkäästi edelleen, ettei näistä operaatioista kumpainenkaan olisi edessä, vaan että vika korjaantuisi uusilla lääkkeillä, mutta lääkärit eivät ole antaneet kovinkaan vakuuttavia kommentteja siinä suhteessa, joten luultavammin jompi kumpi näistä operaatioista on nyt edessä.

Kiireellisenä lähti asia eteenpäin kesäkuussa, jolloin äitini kävi sydäntutkimuksissa ja tässä sitä nyt ollaan.

Koko perhe ja lähisuku vähän varuillaan ja epätietoisina siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ja äitini itse varmasti asiasta eniten jännittyneenä, sillä edessä on mahdollisesti melko suurikin operaatio, jos eteen tulee ohitusleikkaus.

Epävarmuus ja stressi aiheuttaa usein myös lisää sydänperäistä oireilua ja niinpä äidillä on tiukka kuri päällä.

Ei liikaa rasitusta, ei liikaa stressiä. Ja sekös on vaikeaa täydellisestä työnarkomaniasta kärsivälle 50-kymppiselle äitimuorilleni... Huh hei...

Kahletta nilkkaankin ollaan jo harkittu ja ehdoteltu kirjan lukemista tai neulontaa, vaan ei.

Kun olisi esimerkiksi sitä kukkapenkin laittoa, maton pesua, katon maalausta, siivoamista, leipomista ja sitä ja sun tätä....

Loputonta listaa... Kuten kai aika monella isoäidillä, 50-luvun lapsella. Ikänsä työtä tehneillä. Työtäpelkäämättömillä. Suomalaisella sisulla varustetuilla naisilla.

Ajatuksena kai aina vaan (terveydentilasta huolimatta): Vaikka rintaan pistäisi tai pumpusta ottais, niin minähän en luovuta! Enkä periksi anna!

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Itse toivon, että perjantain tullessa äitini saa parasta mahdollista hoitoa sekä asiantuntevaa apua ongelmiinsa.

Ja oli se apu sitten pienempi tai isompi operaatio, on tärkeintä se, että siitä on todellista hyötyä äitini terveydentilaa ajatellen ja että äitini toipuu hyvin.

On vaan niin vaikea sivusta seurata, kuinka läheisellä ei ole enää voimia niinkuin ennen...

Kuinka hän vaikenee vaivoistaan...

Ja kärsii...

Onneksi pian on perjantai...

Perjantai on toivoa täynnä :-)