Pori Jazzin evästyksestä vastasimme yhdessä ystävättäreni kanssa ja päädyimme tekemään simppeleitä ja maistuvia kolmioleipiä.

Minun vastuullani olivat omat suosikkini, eli tonnikala-kolmioleivät.

USA:ssa olen näihin tonnikalaleipiin ihastunut ja ovatkin siellä melko suosittua herkkua.

Ja maistuivat taas kerran!

Tässä ohje noin-mitoilla, tätä ohjetta voi tosiaan muokata vähän oman maun mukaan...

---------------------------------------------------------------------------------------------

TONNIKALA-KOLMIOLEIVÄT:

paahtoleipäviipaleita

n. 2-3 prk tonnikalaa öljyssä

1 kevätsipuli varsineen silputtuna

n. 100-200 g majoneesia

sitruunan mehua

tuoretta tilliä silputtuna

jokiravun pyrstöjä

lime-pepper mausteseosta

suolaa

sokeria

Tee tahna. Purista tonnikalasta liika öljy pois ja sekoita majoneesin joukkoon. Silppua kevätsipulin varsi ja sipuliosa pieneksi ja lisää tahnaan. Silppua tilliä jonkun verran ja lisää joukkoon. Purista sitruunan mehua makusi mukaan. Lisää suolaa ja sokeria. Mausta vielä Santa Maria sarjan uutuudella, lime-pepperseoksella. Lisää vielä mausteita tarpeen mukaan.

Aseta leivät alustalle ja levitä tahna. Päälle voit vielä laittaa tuoreita jokiravun pyrstöjä. Aseta päälle toinen leipäpala ja leikkaa kolmioiksi.

Njam!

1759461.jpg

Tässä kolmioleivät jo miltei valmiina. Päälle vain toinen paahtoleivän pala, leikkaa kolmioiksi ja valmis!