1830252.jpg

Eilen päätimme lähteä pikkuneidin kanssa elokuviin.

Suomessakin juuri ensi-iltaan tullut Kung Fu Panda oli meillä must see-listalla ja niinpä menimme koko perhe innokkaina katsomaan tätä paljon kehuttua animaatiota.

Ja suosittelen, vauhtia ja jännitystä riittää, välillä jännitystä siinä määrissä, että meidän 4-veelle isän ja äidin syli tuntui paremmalta paikalta, kuin oma teatterin istuin.

Pääosassa oleva Panda Po, on elokuvan ehdoton vetonaula ja äänenä näyttelijä Jack Black. Itse tykästyin myös elokuvan Master Tigressiin, jonka äänenä oli Angelina Jolie. Muissa äänissä mm. Dustin Hoffman ja Lucy Liu.

Elokuvasta jäi erityisesti eräs vanhan mestarin lausahdus mieleen: Yesterday is history, tomorrow is mystery, today is a gift.

Yksinkertainen, mutta paljonpuhuva sanonta, joka olisi hyvä muistaa, ainakin minun, joka usein huomaa rypevänsä eilisessä tai suunnittelevansa tulevaa, unohtaen tämän hetken ja sen tärkeyden...

Huomasinpa muuten yllätyksekseni, että visuaalisen puolen suunnitelussa esiintyi suomalaisnimi, Markus Manninen: Visual Effects Supervisor, Dreamworks Animation. Markus Manninen on lähtöisin Suomesta, asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Ruotsissa ja löytänyt tiensä lopulta Yhdysvalloista ja Dreamworks Animationilta. Eli suomalaisnimi upeiden animaatioiden takana, ollaanpa ylpeitä siitä!!!

Ja elokuvan traileri löytyy mm. näiltä sivuilta: http://www.kungfupanda.com/