Tama tarina tulee sitten ilman skandeja, mamma kun sai vihdoin uuden kotikoneen, jossa ei ole viela skandit asennettuna ja jos jaavat minun vastuulleni asennettavaksi, saattaa olla, ettei niita tulekaan... Mutta jo tuo isanta lupasi, etta asentaa ne jossain vaiheessa...

Mutta siis...

Olisihan tamakin jo pitanyt arvata...

Jotenkin aika lailla vakiojuttu, etta Suomesta palatessa joku perheenjasenista sairastuu.

Talla kertaa sairastelee se kaikkein pienin perheenjasen, eli pikkuneitimme. Raukkaparka on taas tyypillisisessa hevosyskassaan ja kuulostaa vahintaankin keuhkopotilaalta.

Sen lisaksi neidilta lahti aani. Jos ei tuota tekstia ole viime paivina oikein muutenkaan tuolta suukasta ulos tullut, niin nyt ei tule sitten sen vertaakaan, kuin kuiskaten.

Ja niinpa poikkesimme lastenlaakarilla, neidin omalla sellaisella ja pakko sanoa, olen vahintaankin tosi tyytyvainen, etta jokaisella lapsella on taalla se oma henkilokohtainen laakari, joka pyrkii aina hoitamaan lasta.

On jotenkin aitinakin helpottavaa tietaa, etta laakari on tietoinen lapsen historiasta ja tietaa, jos esimerkiksi sama vaiva on vaivannut useampaan otteeseen.

Muutenkin on lapselle mukavampi, kun on tuttu paikka ja tutut kasvot vastassa.

Mutta siis, lakyrissa kaytiin ja kyseessa on virusperainen tulehdus keuhkoissa, jolle ei oikeastaan voi tehda mitaan muuta kuin seurata ja tarvittaessa nappailla sitten yskanlaaketta.

Hiukan jo siina laakarissa ollessa saikahdin, kun keuhkoissa kuului pienta rohinaa ja laakari jo hetken epaili keuhkokuumetta. Niinpa kavaisimme nopsaan viela rontgenissa, joka osoitti, etta keuhkokuumetta ei neidilla ollut, vain pienta arsytysta keuhkoissa.

Jospa tama tasta hissukseen taas iloksi muuttuisi ja neiti saisi taas aanensa takaisin ja tuo hurjankuuloinen hevosyskakin olisi jo pian taakse jaanytta elamaa...