No niin.

Täällä sitä nyt ollaan.

Takaisin Teksasissa.

Ja ihmetellään...

Ensinnäkin tätä hellettä.

Siis oikeesti, yli 40 astetta lämpöä ja tuuli puhaltaa yhtä kuumasti kuin Saharassa...

Siis pistää vähän naatiksi Suomi-tytön ja mammankin.

Siispä pääosin sisätiloissa ollaan oltu ja siitä sitten se seuraava ihmettelyn aihe.

Miksen mä äiti voi mennä pihalle leikkimään? Yhyy!!!

Hmm, jos siis ihan oikeasti kultapieni haluat kärventyä rusinaksi, niin sinne vaan hiekkalaatikolle istumaan iltapäivän paahteeseen...

Hiukan on nyt lapselle aiheuttanut frustraatiota tämä asia, kun Suomessa viilletti pihamaalla menemään aamusta iltaan. Nyt on ulkoilut rajoitettava ainakin näin aluksi (lämpöön totutellessa) aamun- tai illan tunteihin.

Sitten on ihmetelty sitä, että kuinka nopeasti voi 4-veeltä unohtua se enkku. Ja lauseiden muodostus. Äidillä vähän omantunnon tuskia aiheesta, kun tyttö on onnellisesti unohtanut miltei kaiken oppimansa.

Mutta äiti nyt varaa siihen, että kun osa kavereista on englantia puhuvia, niin eiköhän tuo enkkukin taas mieleen palaudu. Viimeistään sitten kerhossa...

Ihmetelty on myös omaa kotia, joka on pienimuotoisessa kaaoksessa isukin remonteeraamisen jäljiltä. Huoneet on aivan sikin sokin mattorempan jäljiltä ja maalausremontti on viittä vaille valmis, käytävät ja keittiö on maalattu, olohuonekin melkein, yksi seinä jo uudessa beigen sävyssä, kaksi vielä maalaamatta, eli näyttää hivenen huvittavalta.

Ihmetelty on tytön kanssa myös valikoiman määrää ruokakaupoissa ja marketeissa. Jo muropaketin valintakin meinasi teettää eilisiltana tuskaa, kun neiti olis halunnut tän ja tän ja tän ja tän...

Mutta kaikin puolin on onnellinen olo olla omassa kodissa, tuttujen romppeiden keskellä, OMASSA RAUHASSA, omaa yksityisyyttä arvostaen (11 viikkoa toisten nurkissa notkumisen jälkeen tätäkin asiaa osaa arvostaa ihan eri tavalla...)

Home sweet home!