No niin, meillä ollaan vähän syysköhäisiä ja tänään jäi neidiltä jalikset ja suomikouluilut väliin pienen lämmönnousun vuoksi. Itse olin koululla, kun tuli tuohon ohjaajahommaan lähdettyä mukaan ja ihan kivasti meni, vaikka on tässä itselläkin vähän sellainen kehno olo, kurkku on käheä ja nokka vuotaa.

Tämä on meillä ihan vakio joka syksy, kun kelit alkavat tekemään tätä Teksasille tyypillistä siksakkia. Aamulla kylmä, päivällä kuuma, illalla viileä, yöllä helekatan viileä. Siis kerrospukeutuminen on taas in meidän perheessä ja paljon vitskuja ja lämmintä juomaa on tullut nautittua...

------------------------------------------------------------------------------------------

Neiti onkin ollut isukin seurassa miltei koko päivän, kun äippä on juossut koululle ja takaisin, ruokakauppaan ja sitä ja tätä. Ja sitten oli vielä puheltu, että menen tänään leffaan. No joo, siis ennen neidin kuumeilua. Mutta mies oli sitä mieltä, että mamma nyt lähtee vaan elokuviin ja niin sitten pienen pähkäilyn jälkeen päätin mennä katsomaan joku aika sitten teattereihin tullutta The Secret Life of Bees.

Pääosissa nimekkäitä näyttelijättäriä, osa ehkä enemmän tunnettuja artisteina kuin näyttelijöinä: Queen Latifah, Dakota Fanning, Jennifer Hudson, Alicia Keys ja Sophie Okonedo. Arvatenkin luvassa oli upeaa musiikkia, mutta myös hyvin toteutetut draaman ainekset olivat kasassa.

Tarinassa nuorta Lily-tyttöä (Dakota Fanning) vaanii menneisyys, muisto lapsuudesta, se hirvittävä fakta, että hän 4-vuotiaana ampui vahingossa oman äitinsä kuoliaaksi. Asuessaan välinpitämättömän isänsä T. Rayn (Paul Bettany) luona hän saa kokea myös 60-luvun rasistisen maailman äitihahmonsa Rosaleen (Jennifer Hudson) kautta, joka on musta nainen valkoisessa maailmassa.

Tilanteiden kärjistyessä he lopulta karkaavat kotikaupungistaan ja monen mutkan kautta löytävät lopulta tiensä hunajaa valmistavan sisarusparven (Queen Latifah, Alicia Keys, Sophie Okonedo) suojelevien siipien alle.

Täällä Lily ja Rosaleen saavat kokea aitoa ystävyyttä sekä rakkautta ja pääsevät hiljalleen takaisin jaloilleen. Täällä Lily vihdoin kohtaa menneisyytensä ja joutuu katsomaan myös omaa tulevaisuuttaan uusin silmin.

Lämminhenkinen elokuva, jonka perimmäisenä ideana on se, kuinka tärkeä voima rakkaus on elämässämme. Ja kuinka menneisyys usein kantautuu mukanamme, vaikka kuinka koetamme sitä muilta salata tai sitä vähätellä...

------------------------------------------------------------------------------------------

Toissa viikonloppuna karkasimme mieheni  kanssa yönäytökseen ja menimme katsomaan tuolloin juuri ensi-iltaan tulleen Eagle Eye-elokuvan. Vaudhikasta actionia oli trailerin mukaan tiedossa, joten mieheni tietty halusi heti nähdä tämän! Ja kyllä se  minullekin sopi, pääsinhän pitkästä aikaa ihan kaksi mieheni kanssa elokuviin ja actionit aina silloin tällöin nautittuna ovat ihan ok juttu.

Tarinassa nivoutuu niin terrorismin uhkaa, puolustusvoimia, salaista palvelua, kaksi toisilleen tuntematonta siviiliä ja se milteipä pääosan napannut, tuntematon naisääni puhelimessa. Melkoisen sopan ainekset siis kasassa ja itse olin välillä ainakin hivenen ihmeissäni tarinan kulusta ja käänteistä. Kaiken sotkun takana on lopulta massiivinen Pentagonin keskustietokone, joka on nähnyt puolustusvoimien sisällä uhkan ja toimii sen mukaisesti.

En kuitenkaan päässyt täysin sisälle tähän elokuvaan ja jotenkin minulla on aika usein tällainen fiilis action-leffoja katsellessa. Ihan ok leffa viikonloppuillaksi, mutta ei tämä mieleeni jäänyt samoin kuin moni moni muu elokuva. Ehkä enemmän suunnattu miespuoliselle katsojakunnalle.

------------------------------------------------------------------------------------------

Ja tänään nappasin sitten ruokakaupassa asioidessani mukaan Made of Honor leffan. Olen nähnyt joskus kuukausia sitten tämän elokuvan trailerin ja tuolloin jo ajattelin, että tuon voisi vaikka katsoa. Ja nyt kun lähiruokakauppaan oli ilmestynyt $1 per yö leffamasiina, niin en voinut vastustaa kiusausta.

Tämä olisi tarkoitus tänään katsella mieheni kanssa. Tosin tuolta hän jo huuteli, että hoh hoijaa, näinköhän jaksan katsoa mitään leffaa. Sen verran jo kuulema väsyttää...

Vaan eipä siinä, minä kyllä luulen jaksavani katsella Patrick Dempseytä ihan itseksenikin... ;-)