Puhelimessa, mummin kanssa...

Joka sunnuntai (ja usein myös maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai...)

3-veemme istuu huoneessaan käsillään elehtien ja rupattelee pitkät pätkät...

Totisesti jokaiseen yksityiskohtaan keskittyen kerrotaan ne viimeiset kuulumiset.

Ja muistutellaan myös tulevasta.

Kuumana keskustelunaiheena on toukokuiset 4-vee synttärit.

Tähän tyyliin:

Mummi, muistathan, että minulla on ne synttärit! On ensin juhlat ja sitten mummilassa juhlat!

Ja minulla on kahdet juhlat! (joo-o, koska usein matkaamme Suomeen toukokuussa, pidämme täällä toiset juhlat kavereille ja mummilassa sitten toiset juhlat sukulaisille)...

Ja tarina jatkuu...

Mummi, muistathan sitten ostaa mulle sen synttärrrilahjan! Ja mummi, sitä ei saa sitten avata, mummi!!! Jos mummi avaa minun lahjan, ei voi minä sitä itte avata!!!

Ja sitten haluttiin puhella papan kanssa, jolle hetimiten tuumattiin tähän tapaan...

Pappa, sinulla ei ole yhtään tukkaa päässä!

Joo, pappa on kaljuuntuvaa sorttia, mutta että heti piti sekin pamauttaa, voi voi...

Ikäväkin on, aina!

Mummi, minulla on sinua niin ISOOOOO IKÄVÄÄÄ!!! Mutta mummi, kesällä minä taas voin näketä sinua ja pappaa! Ja sitten minä teen taas rrremoonttia papan kanssa (omilla työkaluilla, jotka ovat papan luona tallessa).

Jos neiti saisi päättää, muuttaisimme Suomeen taatusti jo ensi viikolla. Pienen ihmisen on usein vaikea ymmärtää, ettei mummilaan pääsekään joka viikonloppu.

Mutta ehkä vielä joskus, jonain päivä, sekin ihme tapahtuu. Se ihme, kun tämä poppoo pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja luo katseensa alas Teksasin taivaan alle sen vihoviimeisen kerran.

Ei sitä aina osaa ehkä arvostaa lähisukuaan tai isovanhempien läheisyyttä, jos on tottunut pitämään sitä itsestään selvyytenä. Minun tekisikin mieli sanoa Suomessa asuville perheille, että nauttikaa lastenne isovanhemmista ja tärkeistä hetkistä, joita lapsenne saavat heidän kanssaan jakaa!

Nimittäin... Grandparents Rock!!!

Tässä puhellaan mummin kanssa... Ja juttua riitti taasen...