Niitä on nyt taas osteltu, tuliaisia, ja ihan riittämiin.

Juostu malleilla ja strippimalleilla, välillä kiroten, välillä itse asian unohtaen ja ihan kummallisesti itselle vaatteita, ihan yhtäkkiä, huomaamatta hipellellen, sovituskoppiin salaperäisesti kadoten ja hups, taas uuden paidan löytäen... Siis itselle... Parantumaton, kun olen...

Mutta on sitä tavaraa tuotavaksikin saakka kertynyt, kassitolkulla.

Kaikkea kivaa, niin lapsille, aikuisille ja kyllä vaan, myös NELIJALKAISILLE YSTÄVILLEMME!!!

Ja oikein ajatuksella koetin tässä pari päivää sitten miettiä, että mitähän se ja se nelijalkainen ystävä nyt niinkuin haluaisi tuliaiseksi...

Ystävättäreni olikin tukehtua nauruun, kun kerroin puhelimessa, että olipa vähän vaikea päättää, että ostanko sille ja tälle koiralle ihan vain  puruluun, ehkä hampaita vahvistavan pureskeluesineen vai sitten vain ihan sellaisen rehellisen koiralelun...

Hmm, tuon keskustelun jälkeen alkoi jo itseäkin vaivaamaan, että onkohan minulla sittenkin vähän liikaa aikaa tuhlattavana, kun vaivaan päätäni tällaisillakin asioilla kuin: MITÄ HITTOA TULIAISEKSI LEMMIKEILLE???

No mutta, ylpeänä olen niitä kuitenkin kasannut, sillä ovathan ne, kaikki kuiteskin rakkaita perheenjäseniä...

--------------------------------------------------------------------------

Vaan vielä on ostamatta eräs tärkeä tuliainen, nimittäin jotakin kivaa myös meidän omalle Suomi-kollille...

Tai eihän tuo enää oma ole, ehei lainkaan...

Elelee tätä nykyä eläkepäiviä vanhempieni pientilalla, kaikessa hiljaisuudessa, luonnon helmassa. Siellä saa vanha herra kirmailla metsissä ja mansikkapelloilla minkä jaksaa. Pyydystellä hiiriä (jos jaksaa) ja jahdata kärpäsiä ja muita pikkuötököitä.

Ja tämä kolli kiipeää puuhunkin vielä kuin nuorina päivinä. Alas laskeutuminen se jo taitaa viedä sitä vastoin hivenen pidemmän aikaa...

Hyvä on kissan olla, aina on lämmin syli vastassa, kupissa vettä ja ruokaa ja takassa loimuaa lämmin tuli. Mukava on kollin keikahtaa selälleen sohvan nurkkaan ja seurata vanhusten menoa sivusilmällä, laiskalla sellaisella tosin...

Ja kun kesäisin tulemme asustamaan samoihin nurkkiin kolliherran kanssa, tämä toljottaa meitä hölmistyneen katsein, selvästi ihmetyksen vallassa, on välillä kovin närkästynyt läsnäolostamme ja useimmiten luikkiikin samantien karkuun kiljuvaa tytärtämme...

Neitimme onkin nimennyt tämän kissaherran osuvasti Tuhmaksi kissaksi, kun ei tuo herra oikein jaksa innostua noista pienistä immeisistä, vaan haluaa nautiskella elämästään hiljaisuudessa ja kaikessa rauhassa, omassa ylhäisyydessään...

Mutta niin vain tunnen tietynlaista haikeutta, kun tuo karvatassu asettuu arasti syliini ja malttaa siinä hetken aikaa torkahtaa, kunnes taas hyppää kauhuissaan sohvatuolin taakse piiloon, kun pikkuneito ampaisee raketin tavoin tuota tuhmaa kissaa kohti, niin kovasti halukkaana hyvänä pitämään ja silittämään...

---------------------------------------------------------------------------

Ja älähän huoli vanha nelijalkainen ystäväiseni, aion kyllä muistaa sinuakin jollain tapaa...

Ja koeta sinäkin vanhus jaksaa, taas meitä ja metelöintiämme, kokonainen kesä...

Ilme kertoo kaiken...