Olenkohan koskaan maininnut, että talomme edelliset asukkaat olivat kotoisin Intiasta?

Nuori perhe, jossa oli kaksi pientä lasta. Eli ihan tavallinen pienperhe...

Mutta se sisustustyyli...

Poikkesi hivenen suomalaisesta ja amerikkalaisesta samoin...

Ajatellen esimerkiksi amerikkalaisiin taloihin yleisesti kuuluvia, ns. formaaleja tiloja (pääsääntöisesti näihin tiloihin tehdään pieni olonurkkaus ja ruokailutila), ja nämä tilat aukenevat heti ovesta sisään astuttaessa.

Tältä tilat näyttivät edellisten asukkaiden vielä tässä talossa asustellessa. Ei ruokailutilaa, ei olonurkkausta, vaan ikäänkuin jonkinlainen temppeli viritettynä koko tähän tilaan...

Ja katsokaahan seinien murrettua, vahvan punaista väriä. Olin aluksi huolissani tuosta väristä, ja pohdin koko huoneen uudelleenmaalaamista.... Mutta...

Tältä tilat näyttävät tänä päivänä. Seinät jäivät kuin jäivätkin punaisiksi ja hassua on sekin, että edellisten asukkaiden jättämät verhotkin mallasivat huonekalujemme kanssa ihan kivasti.

------------------------------------

Huonekalut ovat kertyneet kotiimme vuosien saatossa ja pääosin ostan huonekalut käytettynä joko internetin tai garage salejen kautta.

Nimittäin joku kumma vanhoissa ja käytetyissä huonekaluissa tätä mammaa kiehtoo. Joskus tuntuu kuin näillä vanhoilla esineillä ja huonekaluilla olisi aivan oma tarina kerrottavanaan...

Oma jännityksensä on siinäkin, millaisesta kodista mikäkin huonekalu löytyy, millainen henkilö on huonekalun takana ja missä käytössä se on ollut ja sitä rataa.

------------------------------------

Tässä tilassa oleva ja kuvassa ruokaryhmän taakse piiloutunut nahkatuoli on yksi suosikkihuonekaluistani ja silläkin on oma tarinansa kerrottavana.

Ostin tuolin yhtenä sateisena syyspäivänä iäkkäältä leskinaiselta, joka asui downtownin liepeillä ja myi pois vanhoja huonekaluja miehensä kuoleman jälkeen.

Astuessani tuohon idylliseen, vanhaan tiilitaloon, tuntui kuin olisin astunut suoraan elokuvaan. Edessäni näkyi valkoisin kankain peiteltyjä huonekaluja ja näky talossa oli muutenkin hiukan surumielinen ja ikäänkuin yhden aikakauden taakseen jättänyt.

Vanhuksen lapset perheineen vaeltelivat talossa hiljaisina ja minulle tuli tunne, ettei isän poismenosta ollut kulunut kovinkaan kauan. Puistatus kävi selässäni ja ihoni oli samantien kananlihalla. Tuntui ikävältä. Tuntui siltä, että olin tunkeutunut perheen surun keskelle tuolihankintani perässä. 

Ystävällinen tytär hoiti kuitenkin reippaasti kaupat kanssani ja kertoi, että tuoli oli ollut hänen isänsä lempituoli, ja mieleeni tulvahti heti ajatus, että tässä tuolissa istuessaan tuo vanha mies on vuosien saatossa saattanut tehdä suuriakin päätöksiä.

Ja tämä tuoli onkin ehkä yksi kauneimmista ja varmasti myös vanhimmista huonekaluista tämänhetkisessä kodissamme. Tuolin patinoitunut nahka ja haalistuneet käsinojat näyttävät mielestäni kaikessa kuluneisuudessaan tosi kauniilta ja arvokkaaltakin jollain tapaa.

Tässä tämä on, eikös ole aika vekkuli?

--------------------------------

Enkä malta olla laittamasta kuvia vielä muutamasta hullunkurisesta huonekalusta, jotka löytyvät tästä samaisesta huoneesta...

Nämä kaksi erikoista kaverusta hankimme vuosia sitten jättisuuresta, melko erikoisia ja toinen toistaan hassumpia tai hullumpia huonekaluja ja esineitä myyvästä liikkeestä. Paikasta, josta emme koskaan olisi tajunneet mitään mennä edes etsimään, jollei joku toinen hullu suomalainen siellä olisi jo käynyt ja ostanut kotiinsa jotain samankaltaista...

Ensimmäisenä hassusti viinipullon muotoinen baarikaappi, jossa pullon kylki avautuu kätkien sisälleen ties sun mitä janojuomaa... :-) Ja toisena virnistelevä meksikoismiekkonen margaritalasia pitelemässä, tämä pikkupöytä on mainio cocktail- tai sivupöytä. Vähäisellä käytöllä ovat kyllä nykyään ja harkinnassa onkin näistä jossain vaiheessa luopua...

Niin että tällaisessa värien sekametelisopassa formaalitilamme kylpevät... Juu-u, talossamme taitaa olla juuri meille rämäpäille sopivasti, rohkeasti ja ronskisti väriä, huumoria ja tarinoita vanhojen huonekalujen muodossa... :-)