Hei vaan kaikki!

Ja nyt se päätös on tehty! Nimittäin tämä blogi siirtyy bloggeriin ja Teksasin taivaan alla blogi ei päivity enää täällä vuodatuksessa. Uusi osoite on siis: teksasintaivaanalla.blogspot.com ja voimassa heti!

Sen verran on vuodatus.net takkuillut viime aikoina, että kypsähdin lopulta ihan täysillä ja siirsin koko helahoidon toiseen paikkaan. Ja on ehkä itsellekin helpompi, kun kaikki blogini ovat nyt saman "katon" alla.

Eli jatkossa kannattaa vierailla tuolla uudessa osoittessa, sisältö on siellä ihan sitä samaa arjestamme kertovaa, ainoastaan osoite on muuttunut!

Viikon alkuja toivotellen,

Sari

No niin, meillä ollaan vähän syysköhäisiä ja tänään jäi neidiltä jalikset ja suomikouluilut väliin pienen lämmönnousun vuoksi. Itse olin koululla, kun tuli tuohon ohjaajahommaan lähdettyä mukaan ja ihan kivasti meni, vaikka on tässä itselläkin vähän sellainen kehno olo, kurkku on käheä ja nokka vuotaa.

Tämä on meillä ihan vakio joka syksy, kun kelit alkavat tekemään tätä Teksasille tyypillistä siksakkia. Aamulla kylmä, päivällä kuuma, illalla viileä, yöllä helekatan viileä. Siis kerrospukeutuminen on taas in meidän perheessä ja paljon vitskuja ja lämmintä juomaa on tullut nautittua...

------------------------------------------------------------------------------------------

Neiti onkin ollut isukin seurassa miltei koko päivän, kun äippä on juossut koululle ja takaisin, ruokakauppaan ja sitä ja tätä. Ja sitten oli vielä puheltu, että menen tänään leffaan. No joo, siis ennen neidin kuumeilua. Mutta mies oli sitä mieltä, että mamma nyt lähtee vaan elokuviin ja niin sitten pienen pähkäilyn jälkeen päätin mennä katsomaan joku aika sitten teattereihin tullutta The Secret Life of Bees.

Pääosissa nimekkäitä näyttelijättäriä, osa ehkä enemmän tunnettuja artisteina kuin näyttelijöinä: Queen Latifah, Dakota Fanning, Jennifer Hudson, Alicia Keys ja Sophie Okonedo. Arvatenkin luvassa oli upeaa musiikkia, mutta myös hyvin toteutetut draaman ainekset olivat kasassa.

Tarinassa nuorta Lily-tyttöä (Dakota Fanning) vaanii menneisyys, muisto lapsuudesta, se hirvittävä fakta, että hän 4-vuotiaana ampui vahingossa oman äitinsä kuoliaaksi. Asuessaan välinpitämättömän isänsä T. Rayn (Paul Bettany) luona hän saa kokea myös 60-luvun rasistisen maailman äitihahmonsa Rosaleen (Jennifer Hudson) kautta, joka on musta nainen valkoisessa maailmassa.

Tilanteiden kärjistyessä he lopulta karkaavat kotikaupungistaan ja monen mutkan kautta löytävät lopulta tiensä hunajaa valmistavan sisarusparven (Queen Latifah, Alicia Keys, Sophie Okonedo) suojelevien siipien alle.

Täällä Lily ja Rosaleen saavat kokea aitoa ystävyyttä sekä rakkautta ja pääsevät hiljalleen takaisin jaloilleen. Täällä Lily vihdoin kohtaa menneisyytensä ja joutuu katsomaan myös omaa tulevaisuuttaan uusin silmin.

Lämminhenkinen elokuva, jonka perimmäisenä ideana on se, kuinka tärkeä voima rakkaus on elämässämme. Ja kuinka menneisyys usein kantautuu mukanamme, vaikka kuinka koetamme sitä muilta salata tai sitä vähätellä...

------------------------------------------------------------------------------------------

Toissa viikonloppuna karkasimme mieheni  kanssa yönäytökseen ja menimme katsomaan tuolloin juuri ensi-iltaan tulleen Eagle Eye-elokuvan. Vaudhikasta actionia oli trailerin mukaan tiedossa, joten mieheni tietty halusi heti nähdä tämän! Ja kyllä se  minullekin sopi, pääsinhän pitkästä aikaa ihan kaksi mieheni kanssa elokuviin ja actionit aina silloin tällöin nautittuna ovat ihan ok juttu.

Tarinassa nivoutuu niin terrorismin uhkaa, puolustusvoimia, salaista palvelua, kaksi toisilleen tuntematonta siviiliä ja se milteipä pääosan napannut, tuntematon naisääni puhelimessa. Melkoisen sopan ainekset siis kasassa ja itse olin välillä ainakin hivenen ihmeissäni tarinan kulusta ja käänteistä. Kaiken sotkun takana on lopulta massiivinen Pentagonin keskustietokone, joka on nähnyt puolustusvoimien sisällä uhkan ja toimii sen mukaisesti.

En kuitenkaan päässyt täysin sisälle tähän elokuvaan ja jotenkin minulla on aika usein tällainen fiilis action-leffoja katsellessa. Ihan ok leffa viikonloppuillaksi, mutta ei tämä mieleeni jäänyt samoin kuin moni moni muu elokuva. Ehkä enemmän suunnattu miespuoliselle katsojakunnalle.

------------------------------------------------------------------------------------------

Ja tänään nappasin sitten ruokakaupassa asioidessani mukaan Made of Honor leffan. Olen nähnyt joskus kuukausia sitten tämän elokuvan trailerin ja tuolloin jo ajattelin, että tuon voisi vaikka katsoa. Ja nyt kun lähiruokakauppaan oli ilmestynyt $1 per yö leffamasiina, niin en voinut vastustaa kiusausta.

Tämä olisi tarkoitus tänään katsella mieheni kanssa. Tosin tuolta hän jo huuteli, että hoh hoijaa, näinköhän jaksan katsoa mitään leffaa. Sen verran jo kuulema väsyttää...

Vaan eipä siinä, minä kyllä luulen jaksavani katsella Patrick Dempseytä ihan itseksenikin... ;-)

Hei taas! Ja ihanaa, ihanaa, se on taas perjantai!

Viikko on vilahtanut ohitse taas miltei huomaamatta ja kyllä tuntuu taas ihanalta päästä viikonlopun viettoon. Tänään mies vie Suomi-vieraamme linja-autoasemalle, josta hän jatkaa matkaansa edelleen Tenneseehen ja viettää siellä vajaan viikon.

Saamme siis viettää viikonloppua ihan vain perheen kesken, vaikka huominen lauantai onkin taas täynnä ohjelmaa muutenkin, jalispeleineen, suomikouluineen ja jalistapahtumineen (coach appreciation day). Mietintämyssyssä oli lähteä perheen kesken jonnekin pienelle matkalle myöskin, mutta taidetaanpa jättää nyt väliin ja viettää viikonvaihdetta täällä kotinurkilla.

Niin muuten, hyvin on sujunut vieraamme kanssa, joskus aiemmin taisin lupailla tarinaa siitä, kuinka yhteiselo pitkäaikaisen vieraan kanssa menee. Ja sellaisen, jota edes tuskin tunsin.

Mieheni serkku (kolmekymppinen naisihminen) on siis kyseessä ja hän on vieraanamme aina joulukuun 6.pvään saakka, eli kolmisen kuukautta kaiken kaikkiaan.

Ja vaikka itse jo mietin mielessäni, että kuinkahan mahtaa yhteiselo sujua puolituntemattoman sukulaisen kanssa, niin hyvin on tosiaan mennyt. Alkukankeudesta päästiin aika nopeasti ohitse, ja vaikka alussa tuntui jotenkin oudolta, että ulkopuolinen osallistui kodin askareisiin, niin nyt siitä jo osaa miltei nauttia ja tuntuu aivan ylelliseltä, kun on yksi ylimääräinen käsipari tässä kotona auttamassa.

Olenkin jo mielessäni miettinyt, että millainenkohan shokki tässä on tiedossa, kun vieraamme joulukuussa lähtee takaisin Suomeen? Onko jo pian au-pair haussa? No heh hee, tuskinpa sentään, mutta nyt ymmärrän, kuinka paljon apua heistä on perheille ja etenkin monilapsisille sellaisille on.

------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä muuten kiva juomavinkki, jonka vieraamme meille tässä taannoin kertoi. Tämän hän oppi itse paikallisilta Espanjassa asuessaan.

Hyvälaatuista punaviiniä ja hyvälaatuista kivennäisvettä, kaadetaan lasiin ja nam! Tosi raikas viinijuoma on valmis!

Itse olin ensin vähän epäluuloinen, että jaahas, kuinkahan se viini on ihan vesimäistä litkua tämän kivennäisveden jälkeen, vaan oli kyllä tosi raikasta ja kupliva kivennäisvesi toi ihan uutta sävyä viiniin.

Hyvää oli ja helppoa, kannattaa ainakin kokeilla!

---------------------------------------------------------------------------------

Ja sitten niihin mieheni kannustaviin sanoihin. Taas kerran...

Eilen ajattelin laittaa vähän lämpimämpää vaatetta päälle (täällä on selvästi syksyn merkit ilmassa, aamuisin vain jokunen aste plussaa ja tuuli puhaltaa koleasti) ja löysin neulelaatikon kätköistä viime talvisen suosikkiliivini, kauniin harmaan neuleliivin/mekon, joka on kiva pujauttaa vaikkapa valkoisen trikoopaidan päälle.

Ja mielestäni oli ihan toimiva juttu, ainakin viime talvena.

Mutta juu, mies sattui olemana kanssani vaatehuoneessa ja katseli touhuani kiinnostuneena. Ensin trikoopaita päälle, vartalonmyötäinen, kiva sellainen. Miehen suusta kuuluu jotain tähän suuntaan: Hm-hmm...

Sitten ajattelen laittaa sen viime talven suosikin tämän trikoopaidan päälle. Olen innoissani. Harmaa, yläosastaan vartalonmyötäinen, alaspäin levenevä liivimekko. Kaksi kivaa taskuakin siinä edessä. Tosi kiva, ajattelen mielessäni.

Tosin sitä pukiessani alkaa näyttämään siltä, että lantion seutuni on ehkä hivenen leveämpi kuin viime talvena, mutta en luovuta, vaan haluan nähdä, miltä lopputulos näyttää. Mies katselee edelleen kiinnostuneena tätä touhuamistani, hymynkare nousee pian hänen huulipieleensä ja sitten se tulee: 

No jopas sulla on tosi kiva navettamekko!

No hei, kiitti paljon! ärähdän miehelleni,enkä voi toisaalta olla nauramatta, sillä kyllä kait se jo minäkin tajusin siinä vaiheessa, ettei tuo liivimekko oikein mallannutkaan minulle. Ja sinne lensi navettamekko neulelaatikon pohjimmaiseksi ja vaatetus muuttui johonkin ihan toisenlaiseen.

Mutta c'moon, mikä siinä on, että aina pitää tuolla tapaa möläyttää, mitä sylki suuhun tuo? Itselle ei tulisi mieleenkään sanoa miehelle, jotain tämänsuuntaista että: Hei tosi kivat Erkki-pöksyt sulla, tai hei, mä tykkään tost sun Jukolan Jussi hiustyylistä!

Lähdenpä tästä katsomaan, mitä navettavaatetta tuolta vaatehuoneesta taas päälleni tänään laittaisin...

Mukavaa viikonloppua toivotellen!

Sari

Viikonloppuna kävimme The State Fair of Texas-tapahtumassa ja tämä on aika suuri messutapahtuma, jossa on esillä kaikkea mahdollista, autoista hevosiin ja longhorneihin, hattarasta corny dogseihin ja funnel cakeseihin, maailmanpyörästä kaikenlaisiin kieputtimiin. Perjantaina olisi esiintymisareenalla ollut Jessica Simpson, mutta se jäi kyllä meidän porukalta väliin, sen verran alkoi olla koko päivän kiertelystä mehut pois koko sakilta, ettei enää jaksanut odottaa Jessicaa lavalle.

Sielläpä meni siis koko päivä ja iltamyöhällä olimme kotona, pikkuneiti jo kuorsasi loppumatkasta. Yksi asia mikä aina jaksaa näissä tapahtumissa ihmetyttää, on kupongit. Siis niitä coupons-kojuja riittää joka puolella ja kaikki ruoka, juoma ja härvelit maksetaan näillä kupongeilla.

Siis ensin menet jonottamaan kuponkijonoon, josta ostat kuponkeja ja sen jälkeen menet ostamaan vaikka sitä funnel cakea, hattaraa tai mitä tahansa ja maksat näillä kupongeilla. Siis mikä järki tässä on? Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ottaa päähän tää kuponkien pyöritys, kun saman voisi hoitaa suoraan rahalla. Tietääkö joku tähän jonkun järkevän selityksen? Minä en...

Näitä kuponkeja sitten oltiin koko aika jonottamassa, kun eihän ne riittäneet, vaan koko aika piti sitten ostaa taas kymmenen tai kaksikymmentä lisää... Huoh... Niin ja aina osa kupongeista piiloutuu  laukun pohjalle ja sitten ne löytyy kotiin tultaessa. Rahanarvoisia lappusia kuiteskin, a 50centtiä.

No niin ja sitten asiaan! Ihan ehdoton juttu State Fairissa on mussuttaa funnel cakea. Muistuttaa tippaleipää, muttei ole sinnepäinkään, vaan maistuu enempi munkkirinkilältä ja on ah niin ihanaa! Päällä vielä runsaasti tomusokeria, niin aah! Ihanaa!!!

En tunnusta kärsiväni korkeanpaikankammosta, ainakaan suuremmissa määrin, mutta ihan oikeasti, piti kyllä kaksi kertaa miettiä tähän maailmanpyörään astumista. Huh, sen verran oli korkialla, että...

Vaan sinne mentiin, minä ja vieraamme ja ajatuksena oli ottaa upeita kuvia avautuvista maisemista. No juu-u, sen verran tärisytti maailmanpyörä (ja käsikin), ettei niistä mitään tullut. Mutta komea on tämä maailmanpyörä ja oli ihan kiva kokemus.

Ja sitten se itsensä nolaamispuoli... Tässä jokunen viikko sitten asuma-alueellamme oli oikein kiva perhekeskeinen iltatapahtuma, jossa leikittiin, kisailtiin ja katseltiin lastenelokuvaa: The Bee movie.

Jotenkin minutkin saatiin sitten nakitettua tähän hulavanteen pyörityskisaan ja senhän kyllä tiesi, mitä siitä seuraa.... ;-) Nauratti jo ennen pyöritystä...

Kerran ympäri ja alas... Tätä luokkaa... Niinpä hulavanne vaihtuikin aika nopeasti pikkuneidin pyörittämiseen. Se kun luonnistuu tätä nykyä vähän paremmin kuin hulavanteiden ketkuttelu... ;-)

Terkut sateisesta Teksasista,

Sari

No niin. Taisin jo jossain vaiheessa aiemmin puhella jotain sen sorttista, että minun tekisi mieli perustaa taas uusi blogi. Blogi, joka on omistettu vain ja ainoastaan valokuville.

Ja niinpä jokunen päivä sitten lopulta tein sen. Avasin vihdoin ja viimein oman valokuvablogin. Ajattelin, että nyt on aika alkaa purkamaan tuota järkyttävää valokuvamäärää ja saada vähän itsekin jotain käsitystä siitä, että millaisia kuvia sitä on vuosien aikana tullut otettua.

Mukaan mahtuu siis niin uusia kuin vanhempia valokuviani. Ja aiheet laidasta laitaan. Minulla kun tuo kamera on oikeastaan aina mukana (ei nyt ehkä sentään ruokakaupassa tai bensiksellä...), niin kuvia on kertynyt vuosien varrella mittav määrä. Ja mukaan mahtuu niin onnistuneita, kuin vähemmänkin onnistuneita otoksia, hikeä, kiroilua, puskissa kyykkimistä, odotusta ja joskus harvoin myös suunnatonta onnistumisen tunnetta. 

Jos valokuvat aiheena kiinnostavat, käy ihmeessä kurkkaamassa uusi valokuvausblogini ja kerro, mitä olet kuvistani mieltä. Kommentit ovat aina tervetulleita ;-)

Mutta nyt taidan lähteä ajamaan WalMartiin ja ostamaan vähän multaa takapihan kukkasille. Tarkoitus olisi vähän siistiä tuota pienen pientä pihamaatamme. Saas nähdä, miten tämä multasormi taas innostuu...

Mukavaa viikon alkua kaikille!